Keväällä seurasimme kuinka lukuisat muuttolinnut tulivat Suomeen, aloittivat pesinnän. Internetissä oli jopa pesäkameroita seuraamassa esimerkiksi kalasääksen elämää. Onnistuneen pesinnän jälkeen saimme ihastella pienten poikasten liikkumista emon tarkasssa valvonnassa. Nyt kun pesinnästä on aikaa ja useat näistäkin lajeista ovat lentäneet talveksi lämpimille seuduille, on aika muistella kesää. Julkaisen nyt joukon poikaskuvia, jotka on otettu kaukaa 150-600 mm teleobjektiivilla emoa ja poikasia tarpeettomasti häiritsemättä. Kuvia on myös rajattu. Osa kuvista on viime vuodelta.

Lintujen pesintä ja sen kuvaaminen on seikka, joka on useissa sivustoissa kielletty aihe. Halutaan varmistaa lintujen pesintärauha. Kuvasta ei pysty päättelemään suoraan, kuinka kaukaa se on otettu. Eri lintulajeilla on lisäksi pakoetäisyys hyvin erilainen. Kuvan mustakukku-uikku pesi aivan vilkkaan polun vieressä vain muutama metri rannasta.

Nokkavarpunen oli melko arka kuvattava. Omenapun oksan tyvessä olevassa pesässä emo pyrki piiloon aina kun joku käveli puun ohitse. Tämän takia kuvakin on otettu melko kaukaa. Pesässä oli ainakin kolme poikasta, joita vanhemmat ruokkivat.

Jos pesällä olevat vanhemmat pyrkivät piilottelemaan pesällä oloa, ovat monet poikaset varsin äänekkäitä. Käpytikan pokanen piti sellaista emon kutsuhuutoa, että se kuului hyvin reilun sadan metrin päähän kaupunkiympäristössä. Pesäkolopuu sijaitsi aivan kevyenliikenteentien vieressä.

Loppuun muutamia poikaskuvia, joissa emo huolehtii jälkeläisistään.

Kirjoittelussa ja julkaisuissa on ollut pidempi tauko. Kesä on ehkäpä parasta aikaa kuvata lintuja. Lajeja on paljon ja sää usein kuvaukselle hyvä.

Kuluneen kesän aikana on jälleen ollut paljon kirjoittelua lintujen pesimärauhasta. Monilla sosiaalisen median alustoilla on ollut toistuvia huomautuksia, että lintujen pesäkuvia ei sallita ja joidenkin lajien kuviakaan ei tiettyyn aikaan julkaistu. Lintujen havaintosivuilla on tietyt lajit (mm. kuningaskalastaja) kokonaan kiellettyjä.

Jokaisella lajilla on oma ns. pakoetäisyys. Osa lajeista pystyy pesimään hyvinkin lähellä ihmisasutusta, m utta on häiriöille herkkiä lajeja, jotka pakanevat pesältään jo paljon ennen kuin ihminen tai muu linnun kokema uhka on lähelläkään, eikä ihminen ole edes usein havainnut pesää. On täysin selvää, että lukuisten ihmisten liikkuminen pesän lähellä stressaa lintua ja pesintä saattaa epäonnistua.

Pesien ja pesinnän valokuvaamisessa onkin oltava lintujen ehdoilla. Mikäli huomaa linnun häiriintyvän, tulee poistua paikalta. Mikäli jää kuitenkin hieman kauemmaksi tarkkailemaan lintua ja sen pesää, on syytä olla riittävän kaukana, ettei esim. hautova emo ole liian kauan pois pesästään. Sama pätee pieniä poikasiaan ruokkiviin lintuihin. Kesällä sain tilaisuuden seurata käpytikan suorittamaa poikasten ruokintaa vilkkaan kävelytien reunalla. Poikanen tai poikaset pitivät emon kutsuääntä, joka kuului kauksi ja paljasti pesän sijainnin. Suurin osa ohi kulkevista ihmisistä ei reagoinut poikasten ääniin mitenkään. Mietin, ovatko he vieraantuneet luonnosta, etteivät luonnonilmiöt kiinnosta heitä vai ovatko he kulkeneet paikan ohi niin monta kertaa, että kiinnostus on kadonnut vai olisiko heillä kuulokkeet korvissa, ettei luonnon äänet kuulu?

Päättyvän kesän aikana olen kuvanut joitakin lintuja pesällään. Kuvaus on tapahtunut useiden kymmenien metrien etäisyydeltä usein 150-600 mm teleellä. Kuvien laatu on toki kärsinyt etäisyyden ollessa isompi. Itse kuitenkin ajattelen, että parempi hieman huonompi kuva, kuin pesinnän häiritseminen.

Pesinnän onnistuttua on vuorossa luonnollisesti poikasten elämän seuraaminen. Luonnossa liikkuvat pörröiset poikaset kiinnittävät helposti huomion ja ovat hieman helpompia kuvata, kuin täysikasvuiset linnut. Mutta jokainen kuvaaja tietää, että liian lähelle ei taaskaan kannata mennä. sillä pahimmillaan saa emon päällensä. Vaikka emo ei olisikaan aggressiivinen puolustaja, on varmaa että emo päästää varoitus-kutsuäänen ja poikaset lähtevät emonsa suojiin.

Poikasten elämästä ja kuvauksista kuvineen seuraavalla kerralla enemmän.

Juhannuksena päivä on pisimmillään, luonto ja kasvit parhaasssa kasvussa, usein myös lämmintä ja suomalaiset viettävät keskikesän juhlaa. Lintuharrastajana mieleeni tuli ajatus juhannuksen linnusta. Linnusta, joka liittyy ja ilmentää parhaiten juhannusta ja suomalaisuutta. Mikä se voisi olla?

Ensimmäinen ajatus on Suomen kansallislinnuksi valittu laulujoutsen. Suurikokoinen valkoinen lintu sinistä taivasta vasten on näky, joka tuo mieleen Suomen lipun värit. Varmasti yksi parhaista ehdokkaista juhannuslinnuksi.

Valkeita lintuja ovat myös lokit ja tiirat, jotka kesäpäivänä liitävät vesistöjen äärellä. Lokkien ääntely voi tuoda hyvin mieleen lämpimän hetken järven rannalla tai kaupunkiympäristössä vaikkapa torin. Taivaalla liitelevistä linnuista yksi kesäisiä havaintoja ovat pääskysten lento korkealla taivaalla.

Järvimaisemiin kuuluvia ääniä ovat myös kuikan ja kaakkurin laulut. Kumpikin on mielessä yhdistettävissä lämpimään kesäpäivään ja lähes tyyneen poutasäähän.

Juhannukseen liitetään myös koivut, joita perinteisesti on tuotu oven vierustalle. Koivuvaltaisen metsän asukkaina keskikesän laulajiin kuuluvat käki ja kuhankeittäjä. Kumpikin lajeista on useimmille tuttuja vain äänestä, mutta harvoin lintua on itse kohdannut ja nähnyt luonnossa. Käen kukkuminen on ääni, joka kantautuuu tyynellä saäällä kauas. Kuhankeittäjä taas on harvinaisempi ja esiintymät ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä.

Juhannus on myös lintujen poikasten aikaa. Järven rannalla on monissa paikoin odotettu sorsalintujen tai telkän poikasten ilmaantumista. Yhden sorsaemon tai telkän perässä saattaa olla yli kymmenen poikasta seuraamassa emon liikkumista.

Mikä näistä on sitten se juhannuslintu? Jokaisella on muistoja lapsuuden tai aikuisiän juhannuksista ja paikasta riippuen mielikuva maisemasta, jossa juhannusta on viettänyt. Juhannuslintu on jokaisella juuri se omakohtaisen kokemuksen tuoma osa juhannuksen ympäristöä.

Lämmintä ja nautinnollista juhannusta ja keskikesän juhlaa toivottaen sinne missä olet juhannusta viettämässä!

Kun lintuharrastajana liikkuu luonossa, kiinnittyy huomio ensisijaisesti tietysti lilntuihin. Jokaisella kerralla tulee havainneeksi muutakin metsien, peltojen, niittyjen, soiden ja vesistöjen elämää. Useimmin havainnot ovat hyvin tavallisia, kuten orava männyn rungolla, jänis loikkimassa tien yli tai iso muurahaiskeko polun vieressä, eikä tapauksiin liityy minkäänlaista poikkeavaa. Aina silloin tällöin kuitenkin osuu sopivasti paikalle näkemään jotain erikoisempaa, mitä havaitsee kenties vain sen ainoan kerran. Tilanteista tekee mielenkiintoisempia, jos sattuu olemaan kamera sopivasti käden ulottuvilla.

Luonnossa kun ollaan, tyypillisiä dramaattisia tilanteita ovat eläinten saalistamiseen liittyvät hetket. Muutoin rauhallisella meren rannalla suuri joukko erilaisia vesilintuja on suurena parvena, osa rannan puolella, osa etsimässä ravintoa vedestä. Joukossa on lokkeja, hanhia ja sorsia kymmeniä, jopa satoja. Yksikään lintu ei havaitse ruovikon suojissa käyskentelevää hitaasti hiipivää kettua, joka hetkessä nappaa rannalla olevasta valkoposkihanhipoikueesta itselleen ateriaksi kolme poikasta. Pian kettu lähtee paikalta saaliin kanssa rauhallisempaan paikkaan. Lintukuvauksessa usein lintu on saalistajana. On hyvin tavallinen näky, että lokit tai isot petolinnut saalistavat vedestä kaloja. Tällaisesta tilanteesta juuri oikealla hetkellä otettu kuva on tietysti upea.

Metsässä kulkiessa havaintoihin kuuluu erilaiset pienet ja isot nisäkkäät, joiden lähietäisyydelle pääsee kuvaamaan liikkumalla mahdollisimman rauhallisesti. Oravat, jänikset, kauriit ja peurat ovat ehkä niitä tavallisimpia näkyjä. Myös sammakot ja käärmeet ovat havaintoina helposti kuvattavia, jos niitä sattuu kulkiessa huomaamaan. Usein eläimet suojautuvat piiloon havaitessaan ihmisen liikkuvan lähistöllä. Lintujen lisäksi myös erilaiset hyönteiset kuuluvat helposti kuvattaviin kohteisiin.

Erityisesti keväällä luonnossa on paljon kukkivia kasveja, jotka houkuttelevat kuvaajaa pysähtymään hetkeksi. Luontoretken kuvauksellisiin nähtävyyksiin kuuluu ehdottomasti maisemat. Meren tai järvien rannat, peltoaukeat ja muut lintujenkin elinpiirit tallentuvat kuviksi. Lintukuvauksessa matalalta paistava iltaaurinko tuo kuviin kauniin kellertävän sävyn, joka korostaa linnun piirteitä.

Kevät on muuttolintujen tarkkailulle parasta aikaa. Päivät pitenevät ja ovat jo melko lämpimiä sekä kuivia poutapäiviä. Lintuharrastajat kokoontuvat tunnetuille lintualueille, yleensä korkeille tai hyvin aukeille paikoille, missä näkyvyys on hyvä laajalle aluelle. Mukaan otetaan usein kaukoputki, kamera, lintukirja sekä muistivihko. Monesti pienet eväät tai ainakin vesipullo on tarpeen, sillä retket saatavat kestää useita tunteja.

Yksi merkittävä lintualue on Helsingissä Vanhankaupunginlahti, josta löytyy useita lintutorneja ja lähinnä vesilintujen tarkkailua verten kaksi piilokojua sekä monta lintujen tarkkailulavaa, jotka ovat hieman ympäristöään ylempänä. Alueella on vuosien varrella havaittu yhteensä noin 300 eri lintulajia.

Tämän kevään ensimmäisen retken lintuja tarkkailemaan teinkin juuri Vanhankaupunginlahdelle 1. huhtikuuta. Pävä oli puolipilvinen ja olosuhteet hyvät. Merenlahden ruovikko oli vasta alkamassa kasvunsa ja vanhat kuivuneet korret olivat paljolti jo laonneet. Pääkaupunkiseudulla, nin kuin koko rannikkoseudulla, osa muuttolinnuista jää talvehtimaan. Tänä talvena yksi talvehtija oli aivan keskustan tuntumassa silkkiuikku. Niinpä talvehtijoiden ja muuttaneiden lintujen erottaminen toisistaan ei ole helppoa. Tällä retkelläni en alkanut enempää miettimään, onko jokin lintu ollut talvehtija vai tullut muuttomatkaltaan takaisin Suomeen. Tarkoituksenani oli nähdä ja havainnoida keväisiä lajeja.

Aluksi lintuja näkyi harvakseltaan, mutta kuului sitäkin enemmän. Polku Lammassaareen kulkee metsikön läpi ja edelleen ruovikon valtaamalle kostealle jopa märälle aukealle, jonka läpi kulkee pitkospuut. Metsikössä lauloivat runsaslukuisina ainakin talitiaiset, sinitiaiset ja mustarastaat. Jossain käpytikka nakutti puun kylkeen. Tullessa aukealle tiaisten lisäksi lentämässä oli useita pieniä parvia kalalokkeja, naurulokkeja sekä variksia. Muutamia hanhia lensi kauempana, eikä vasten aurikoa lajia saanut sen tarkemmin selville. Ennen Lammassaarta polun vieressä avautui ohuelti veden peittämä pelto. Vedessä uiskenteli runsain joukoin sinisorsia. Tarkemmin katsellessa erottui joukosta muutamia taveja ja haapanoita. Myös töyhtöhyyppiä oli jonkin verran. Tähän asti lajit olivat hyvin tavallisia, eikä kovin yllättäviä havaintoja ollut löytynyt. Sorsalintujen tarkastelu jatkui yksilötasolle, jos joukossa olisi myös muita sorsalintuja. Tälle reissulle en ottanut kiikareita tai kaukoputkea, joten olin ainoastaan kameran linssin varassa. Kameran 600 mm putken läpi katsoessa kaukana olevat kohteet näkyivät niin, että saattoi tunnistaa lajit. Aluksi jo mainitut lajit sorsalinnuista oli jäädä ainoiksi, mutta sitten kameran läpi näkyi pitkät pyrstösulat ja lajin tunnistin jouhisorsaksi, joita löysin kaksi yksilöä.

Matka jatkui Lamamssaaren metsäpolulle. Siellä löytyi lisää lajeja. Mustarastaiden lisäksi maasta ravintoa oli etsimässä peippoja ja punarinta. Pian puiden latvuksista alkoi kuulumaan tutun oloista ”hu-huu hu-huu” ja sepelkyyhkyhän se siellä oli äänessä. Lammassaaren lintulavalta näkyi läheinen merenlahti, joka oli vielä jään peittämä. Niityllä lenteli muutamia variksia ja kauempana pienellä Loppi-saarella harmaahaikarat ja merimetsot istuivat puissa. Kookkkaat linnut näkyivät kauemmaksikin, mutta paremmin niitä sai katsottua ja kuvattua Lammassaaren rannalla olevasta pilokojusta. Sekä merimetsoja että harmaahaikaroita oli muutamia kymmeniä kumpaakin. Piilokojulta havainnoin myös kaislikon reunalla tukkasotkaparin.

Paluumatkalla samaa polkua pitkin takaisin ei uusia lajeja enää näkynyt. Aiemminkin näkemäni hanhet sain varmistettua valkoposkihanhiksi ja kanadanhanhiksi. Lajien määrän runsastumista saa vielä hetken aikaa odottaa, kunnes jäät sulavat.