Kun puhutaan koirasta, linnusta ja metsästä, tulee helposti mieleen ensimmäisenä lintujen metsästys. Tällä kertaa aiheenani ei ole kuitenkaan metsästäminen vaan metsässä liikkuminen koiran kanssa ja sen yhdistäminen lintuharrastukseen.
Liikkuessani päivittäin lähiseutuni metsäpolkuja shetlanninlammaskoiran kanssa olen miettinyt miten koiran saisi liitettyä lintuharrastukseen. Koira uteliaana eläimenä pyrkii menemään lähelle maassa tai puiden alaoksilla olevia lintuja ja seurauksenahan on tietysti se, että lintu lennähtää kauemmaksi. Siinä suhteessa koira on lintujen tarkkailussa hieman huono seuralainen. Lisäksi koira havaitsee linnun usein aiemmin kuin itse huomaa. Oma havainto onkin usein koiran kulkiessa edempänä, että metsäpolun reunalta pyrähtää jokin lintu lentoon koiran mennessä liian lähelle. Havainnon laatua heikentää kuitenkin se, että lentävä lintu ei aina ole varmuudella tunnistettavissa lajilleen. Monet varmat havainnot ovatkin jääneet vain äänihavainnoiksi ja hieman epävarmuutta jää joskus lajista. Usein on tilanteita, joissa voi vain harmitella, että olisi ollut hyvä kuvauspaikka, mutta kamera ei ole mukana. Koiran kanssa liikuessa kameran mukana pitäminen ja kuvaaminen olisi melko hankalaa, lähes mahdotonta.
Koiran kanssa samoja polkuja toistuvasti liikkuessani olen havainnut tiettyjen lintulajien olevan usein samoilla paikoilla. Ulkoilureitin kulkiessa niittyjen, purojen, joen rannan ja metsien kautta, pystyy havainnoimaan monia eri lajeja. Kesäisen niityn reunassa västäräkit, varpuset, tali- ja sinitiaiset, peipot ja mustapääkertut tuovat osansa luonnon äänimaisemaan. Ojan leventyessä usean metrin levyiseksi joeksi saa vedessä ja rannalla havaita parven sorsalintuja, usein vain sinisorsia, mutta ajoittain kesällä myös haapanat ja telkät sekä nauru- ja kalalokit. Onpa paikalla muutama vuosi sitten vieraillut mandariinisorsakin. Polun kulkiessa metsään, on siellä vastassa hippiäisiä ja havaintoja olen tehnyt kolmesta eri tikkalajista: pikkutikka, käpytikka ja palokärki. Asustaa kyseisessä metsässä myös kanahaukka, jonka saa matkan varrella joskus nähdä tarkkailemassa ympäristöään puun latvuksessa. Usein kanahaukan havaitsee muiden lintujen varoitusäänien ja poikkeuksellisen hermostuneiden parvien liikkeistä. Säännöllinen liikkuminen samaa reittiä pitkin tuo lintuharrastukseen mielenkiintoista tietoa lintulajien määristä ja vuodenaikojen mukaisista vaihteluista.
Syksyn tultua kesän voimakkaat lintujen laulut ovat vähitellen hiljentyneet. Lajeista yksi kerrallaan on vähentänyt lauluaan ja osa lajeista on lähtenyt muuttomatkalleen läpöisempiin maihin. Tikkojen koputukset puiden runkoihin jatkuvat, samoin tiaisten lyhyet säkeet. Hippiäisten ääniä kuului pitkälle syksyyn. Syksyn muuttuessa yhä kylmemmäksi, lintujen laulu vähenee edelleen. Lumisateiden ja talven koittaessa jäljellä ovat lähinnä vain tiaiset, rastaat, varpuset sekä joskus havaittavana tikat. Sinisorsat ovat paikallaan niin kauan kuin vesi on sulana. Virtaavan veden äärellä jopa koko talven yli. Lähiluonto on rauhoittunut talveksi, herätäkseen jälleen kevällä lajien runsauteen.
